Vuosi ja viikko sitten päätin tehdä kuvaushommissani asioita toisin. Kuvasarjatulen lisäksi päätin pistää pystyyn toisen projektin eli vuosi mobiilikuvausta. En voi sanoa, että tähän olisi ollut syynä mikään valokuvausfilosofinen suurajatus. Kelasin vaan, että olisihan se kiva tehdä jotain järkevää kännykuvilla kun sellaisella oli yksi KST:n vuosikisakin voitetettu. En lähtenyt hakemaan puhdasta 365 lähestymistä vaan päätin julkaista seitsemän kuvaa viikossa. Siitä se sitten lähti ilman, eteni ja loppui. Tämä on se tilinpäätös aiheesta.
Nimi on aina vaikea asia. Aina pitäisi olla jokin koukku, vitsi ja vielä yksi twistaus siihen päälle. Eikös Kuvasin täytä ainakin jonkinmoisen osan tästä kriteeristöstä? Siis kuvasin.tumblr.com. Blogi pystyyn ja kuvaamaan.
Avasin pelin kuvalla Viinistun hiljaisesta satamasta. Olin napannut kuvan hetkosen aiemmin KST:n etelänmatkalta. Kyseisellä retkellä kuvia ei juurikaan kerääntynyt kännykkään, koska sen retken tarkoituksena olikin heilua järkkäreiden kanssa pitkin sukulaiskansan maita.
Vuoden viimeinen julkaista kuva taas oli kotoisin kesäiseltä Tallinnan retkeltä ja tarkemmin Patarein vankilamuseosta. Kehityskulku Viinistusta Tallinnaan oli monien kymmenien kuvien ero kuvatussa matskussa päivää kohden, järkkäri oli jätetty kotiin. Kuvattujen ruutujen määrä ei luonnollisestikaan ole mikään itseisarvo. Kuvien määrä muodostuukin tavasta katsella ympäristöä ja löytää sielä kiinnostavia kuva-aiheita kuten kaikessa valokuvauksessa. Ulkomailla reissaillessa kuvia syntyy varsin paljon, koska turismi ja valokuvaus sopii hienosti yhteen.
Perttu on mies ilman kokokompleksia kamerakaluston suhteen. Tästä voitte lukea vaikka Pertun viimeisestä postauksesta. Minulle kameran mukana ronttaaminen on muodostunut ongelmaksi. Otanko minkä linssin matkaan vai otanko useamman? Kamera painaa ja hiertää hihnassa. Kalusto painaa olkalaukussa ja blaa blaa. Olisin siis kohderyhmää peilittömälle kalustolle. Kännykän kanssa homman on selkeää. Se on mukana ja se siitä sitten. On täysin jumissa kännykameran hienousten ja kurjuuksien kanssa.
Itse ampuilen Nokian 1020 ja vuoden aikana huomasin muutamia häiritseviä asioita. Ensinnäkin tiedostokoko. 1020 tallentaa DNG:tä, mutta sitä ei pysty käsittelemään kamerassa. Tiedostokoko heiluu yli 40MB fileä kohden. Näppäile sitten niitä ja siirrä koneellesi paskamaisen hitaalla usbilla unohtamatta surkeaa siirto-ohjelmaa. Tämä ei sopinut minun pirtaani liki päivittäisen kuvapäivitysten kanssa. Kuvia tulee pystyä käsittelemään bussissa, vessassa tai odottaessa kauppajonossa. Joten jpg:t käyttöön ja manailemaan kuvan reuna-alueiden optisia vääristymiä.
Tekniiikka jää syrjää, koska känny on aina mukana aktivoimassa minua. Turisteillessa Mallorcalla, nyt jo entisten työpaikan possen kanssa, nappasin mielestäni kauhean kivan kuvan. Olin juuri ottamassa kuvaa hauskasta katutaidepläjäyksestä kun kaksi pikkutyttöä meinasi kävellä kuvaan ja pysähtyvät kohteliaasti huomattuaan kuvausaikeeni. Vielä kohteliaampana turrena viittelöin tytöille, että menkää nyt vaan ja niin he sitten tallustivat kuvaani täydentämään sen kokonaisuudeksi. Tästä kuvasta tuli myös mobiilivuoteni suosituin kuva. Mittauskriteerinä käytetään kuvan jakoja ja liketyksiä Tumblrissa.
Turismihetket tuotti paljon kuvia arkistoon julkaistavaksi. Kuvarikkaiden päivien rinnalla oli paljon kuvaköyhiä päiviä. Eräänä iltana makasin olohuoneeni matolla ja harmittalin itsekseni etten ollut koko päivänä kuvannut mitään. Ajattelin, että kattoakos tässä pitää kuvata. Tai miksei sitten lamppua?
Jälkikäteen ajatellen lamppuhetket oli parhaita hetkiä. Niiden rinnalle kirii hetket jolloin näki jotain kivaa kadulla, parkkihallissa, bussipysäkillä tai vaikka ihan hitto missä vaan. Vuoden aikana olen huomannut riemastuvani yhä uudelleen pienistä asioita ja hetkistä. Tämä vuosi onkin ollut jonkinlainen kännykkäkuvaajan carpe diem- vuosi.
Joskus kuvissa hauskinta on asiat joita ne tuovat mieleen. Alla olevaa kuvaa katsoessani ajattelen matkalle lähteviä hobitteja. Ja minulla on kovin hauskaa ihan itsekseni.
Kuvasin-vuodessa kaikkein hienointa oli oman aktiivisuustason nostaminen. Kuvia ajatteli tietoisesti ja tiedostamatta. Ihan vahingossakin löysi arkisista asioista jotain kivaa. Tässä korostui, ainakin henkisesti, Pertun tekemä huomio erilaisten projektien sisältövaihtelusta viikonpäivien mukaan. Viikonloppuisin syntyi suurin osa luontokuvistani ja työmatkoilta sekä kaduilta ihan kaikkea vastaankävellyttä. Aiheiden sekavuus ja sattumanvaraisuus on mahtavaa! Monissa valokuvausblogeissa dissataan katuvalokuvausta, koska katuvalokuvaukseksi voi sanoa kaikkea mahdollista. En lähde halkomaan hiuksia vaan totean, että siinä hommassa on hienoa löytöretkeily. Kannattaa tutustua esimerkiksi Ben Forbesiin.
Vuosi on ohi, mutta kuvaaminen ei. Luulen jatkavani mobilintia, mutta en ehkäpä yhtä tiiviillä tahdilla. Tai sitten kiristän tahtia. Tai sitten vetelen ihan mitä sattuu.
Vastaa