Duunipaikan maastopyöräilykerho on laajentanut toimintaansa näihin bikepacking-touhuihin. Kerhon toinen virallinen retki suuntautuikin tonne eteläiseen naapuriimme, eli siis Viroon. Reittiä rakennellessani yllätyin siitä, kuinka mittavat vaellus- ja retkeilyreitit sieltä löytyy. Napsuttelinkin meille semmoisen reilun 200km retken pitkin Viron metsiä ja maanteitä.
Alukseen nouse
Mahtavinta fillarilla laivaan mennessä on ehdottomasti se, että noi zygäthän ajellaan sinne autokannelle ja sinne pääsee perinteisesti sisään ensimmäisenä, koska ainakin Tallinkin kiuluissa se paikka fillareille on siellä ihan keulassa alimmalla autokannella. Näinollen aamupalajonoon pääsee jäkittämään kärkisijoille, ennen kaikkia viinanhakijaturisteja. Poistuminenkin on aika helppoa, koska kärkisijoilla ollaan taas. Lisäksi pyörällä pääsee aika kätevästi satamien autoilualueilta pihalle ruuhkat välttäen.
Tallinnan lähiöt
Jotenkin tuntui että Tallinnasta itään Lasnamäki-tyyppiset lähiöt vain jatkuivat jatkumistaan. Oli jotenkin semmonen fiilis, että jos Helsingissä olisi satamasta ajanut fillarilla yhtä kauan itään, olisi ollut jo aika vahvasti metsässä. Ekan päivän saldoksi jäi aivan törkeen hyvä fiilis, koska keli helli ja matka taittui. Illaksi päästiin Kalmejoen leiripaikalle, jonne laitettiin riippumatot ja teltat pykälään. Matkalla bongattiin yksi hieno vesiputous, joku keskiaikainen torni, josta sai hyvää munalikööriä, toistensa periä haistelevat hepat ja sitten niitä lähiöitä. Eräs meistä meinasi ajaa myös kyykäärmeen päälle, joka kavereineen ylitti tietä aikalailla yllättäen. Onneks ei osunut.
Sadepäivä
Säätiedotus piti inhottavasti paikkansa ja toinen päivämme valkeni ikävän sateisena. Sade taukosi onneksi siksi aikaa, että saatiin kamat kasaan ja päästiin liikkeelle. Toisen päivän suunnitelmissa oli ajaa kilometreissä lyhin matka, maaston ollessa ehkä sitä vaativinta. Viron maantieteestä en ollut sitäkään ennen tätä reissua hiffannut, että siellä on niin hiton isoja soita. Suo, jonka ylitimme oli nimeltään Kõnnu Suursoo ja se oli tosiaan aika iso. Pitkospuita ajeltiin hyvän aikaa ja keskellä suota oli torni, josta oli aika mahtavat näkymät. Tässä vaiheessa vesisade ei vielä isosti haitannut. Loppumatkasta kun päästiin seuraavaan leiripaikkaan, koko seurue oli aivan läpimärkä, nälissään ja väsynyt. Pähkittiin erään pikkukaupan pihassa, että nyt jos ois joku majoitusliike mihin majottua, niin vois kyllä sen kortin katsoa. Semmoinen löytyi, vielä aika mukava sellainen: Nelijärve Pûhkekeskus pelasti meidät ankaralta vitutukselta ja kauhealta palelulta. Kaiken lisäksi hintakin oli aikalailla kohtuullinen, 150€ 4 hengen majoitus, sisältäen oman puusaunan ja aamiaisen kaikille, ei ollut liikaa. Tossa vaiheessa jos meille olisi sanottu että 400€, olisi kortti vinkunut varmasti. Illalla saunan ohessa saatettiin nauttia muutama olutkin ja pullollinen Fernettiä. Ei paha.
Takatalvi
Kolmannen päivän aamu valkeni hyvin valkoisena. Edellisestä päivästä alkanut vesisade oli muuttunut yön aikana lumeksi. Olimme entistä kiitollisempia Pühkekeskuksen keskuslämmityksestä ja lämpimistä lakanoista. Lisäksi aamiainen sisätiloissa maistui. Tämän päivän jännittäviin kohtaamisiin kuului ehdottomasti karhun jäljet, jotka huomasimme eräältä ojan penkalta. Vastoinkäymisten puolelle taas meni yhden fillarin ketjun katkeaminen, joka saatiin kuitenkin korjattua, vaikka työkalusto oli aika puutteellinen.
Viimeisenä päivänä ajellessamme kohti Tallinnaa, paikallinen spändex-fillaroitsija ajeli ohitsemme ja kysyi että haluisko jätkät tulla juomaan kupilliset teetä. Mehän oltiin ihan et mikä ettei ja mentiin ryystämään kupit teetä ja syömään vähän välipalaa paikallisen Siimin kotiin. Oli kyllä kauheen ystävällistä ja mukavaa.
Kotimatka sujui sitten samoin menoin kuin menomatkakin. Oli vaan vähän väsyneempiä jätkiä. Kilsoja kertyi reilu pari sataa ja siltä se kyllä kintuissa ja persiissä tuntuikin.
Vastaa